Asiakastarina: Insinööritoimisto Vesitaito Oy

Insinööritoimisto Vesitaito Oy on valtakunnallinen markkinajohtaja uudisrakennusten energia- ja ilmastoselvitysten laatija ja yritys toimittaa vuosittain tuhansia energiaselvityksiä. Yritys on perustettu vuonna 2008 ja työllistää noin 20 työntekijää.

Yritys on ollut VIEW Groupin (ent. Homeroksen) asiakkaana jo yli kymmenen vuotta ja yhteistyö sai alkunsa Oriveden toimipisteellä. Yrityksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Virkkunen kertoo tilitoimiston valinnassa tärkeäksi osaavan yhteyshenkilön, joka on helposti tavoitettavissa. Vesitaidolle on ensisijaisen tärkeää sujuva kirjanpidon hoito, jolloin yritys voi itse keskittyä yrityksen pyörittämiseen.

Homerokseen he ovat erityisen tyytyväisiä ajankohtaisen tiedon saamisesta ja tiedottamisesta kirjanpidon lainsäädäntöihin liittyvissä asioissa. Lisäksi esivalmistellut asiat sähköisissä allekirjoituksissa saavat kiitosta.

Miksi yrittäjän kannattaa valita VIEW Group?
”Homma toimii, eikä tarvitse käyttää itse ylimääräistä aikaa kirjanpidollisiin asioihin”, Heikki kertoo.

”Homma toimii, eikä tarvitse käyttää itse ylimääräistä aikaa kirjanpidollisiin asioihin.”