Kuittien metsästäjän ammattikunta jäämässä historiaan 

Joko se alv-päivä taas lähenee ja kirjanpitäjä lähestyy puuttuvien kuittien listoilla? Missä on se kuitteja pursuileva muovikassi, joka piti toimittaa tilitoimistolle? Miksi aina näin?  

Niin, miksi? Pitkälle sähköistyneen taloushallinnon maailmassa kuitti tuntuu edelleen olevan monelle se ärsyttävä, ylimääräinen päänvaiva. Paperiset kuitit eivät tosiaankaan vielä ole tulleet tiensä päähän, mutta monia kuittirumbaa helpottavia ratkaisuja on jo markkinoilla. On sovelluksia, joilla kuitit voi kuvata suoraan taloushallintojärjestelmään tai luottokorttimahdollisuuksia, joissa luottokorttitapahtumat saadaan ostolaskumuodossa kirjanpitoon.  

Valtiokonttorilla on meneillään reaaliaikatalouden hankekokonaisuus, jolla tuetaan yritysten siirtymistä taloushallinnon täydelliseen automatisointiin. Osana tätä hanketta kehitetään eKuittia, joka on digitaalisessa muodossa oleva kuitti. Kyseessä ei ole ihan pikku juttu, sillä Valtiokonttorin arvion mukaan reaaliaikatalous eli verkkolaskutus, eKuitit ja maksijärjestelmien automatisointi toisi valtiolle kymmenien miljoonien eurojen säästöt. Saman arvion mukaan yrityksissä eKuitti voisi säästää vuositasolla 800 miljoonaa euroa yritysten työkustannuksia. 

Sähköisyys siis valtaa alaa myös kuittien osalta. Onhan sinulla jo käytössäsi parhaat mahdolliset välineet yrityksesi kuittimetsästyskauden päättämiseen sekä taloushallintoprosessin tehostamiseen myös kuittien osalta? Ole yhteydessä meihin, niin etsitään paras tapa juuri sinun yrityksellesi! 

– Eveliina Teerinkoski

Lue lisää: 
Valtiokonttori, reaaliaikatalous
Valtiokonttori, eKuitti

”eKuitti voisi säästää vuositasolla 800 miljoonaa euroa yritysten työkustannuksia.”